Hupsistakeikkaa, nyt taisi iskeä Sannaan pieni blogin päivitys -laiskotus. Voivoi, täytyy nyt siis korjata tämä tilanne.

Elämä täällä Sveitsinmaalla rullaa samaan malliin kuin aikaisemmatkin viikot. Maanantait, tiistait ja torstait olen ollut Nooran kanssa kahdestaan, keskiviikot ja perjantait keksinyt joko jotain omaa tekemistä, tai ollut perheen kanssa jossain. Viikonloput ovat kuluneet tyttelilaumamme kanssa Zürichin katuja tallaillen. Mitäpä sitä ihminen muuta elämäänsä edes kaipaisi... Onneksi seuraavat kaksi, tai oikeastaan kolme viikkoa ovat ihan superit. Ensiksi lähden perheen kanssa Itävaltaan minilomalle, ja hotellin nettisivuja tutkaillessa tuli sellainen olo, että luvassa on melkoisen maksimaalinen miniloma. Tuolta kun ehtii kotiutua, hyppään koneeseen ja suuntaan kohti Pariisia katsomaan Essiä ja muita Kihniön tyttöjä. Ja sitten sitä seuraavana viikonloppuna Anni junaileekin jo itsensä tänne. Hurjan kivaa!

Nyt näiden viimeisimpien kahden viikon aikana tää paikka on alkanut tuntua ihan oikeasti kodilta. Alusta saakka olen täällä tykännyt olla, mutta nyt on tullut sellainen todellinen kotifiilis, ja se ylettyy kyllä kerrostalomme seinien ulkopuolellekin. Tunnen pikkukylämme niin hyvin, että uskallan lähteä säkkipimeässä lenkille ilman, että pelkään eksyväni, Olen oppinut ajamaan täällä autolla ilman jänskäämistä ja jopa löytänyt sinne minne olen ollut menossa. Kivojen naapureidenkin ikävä on helpottanut, kun niitä on myös täällä. Meinasin ratketa riemusta, kun tajusin alakerrassamme asuvan herätyskellonaisen lisäksi olevan myös Kaapo-murun kaksoisolento :)) Harmi vain, että Kaksoiskaapon omistaa kaksi vanhusta, joita minä en ymmärrä, ja heidän ilmeistään päätellen hekin pitävät minua vähän kummallisena. Pihamme Äitijengiin en ihan vielä kuitenkaan sulaudu, vaikka kyllä multa eilen yksi mamma kysyi, että olenko ihan oikeasti Nooran äiti.

Lisää kotoisuutta tänne tuo se, ettei Noora esitä enää mun aikana "vieraskoreaa". Muutamien viime päivien aikana olen tosissani joutunut miettimään, miten noin pieni ihminen voi saada itsestään ulos tuon desibeliluokan ääniä, ja vieläpä ilman mitään näkyvää syytä! Näiden itkuparkuraivareiden vastapainona onneksi on myös näitä hetkiä, että tyttö juoksee kinskin jälkeen halaamaan ja kertoo että sillä on ollut ikävä. Ihanaa tämä aupairin elämä.

Iso kiitos täällä viihtymisestä kuuluu ehdottomasti mun uusille ja ihanille frendeille! Tänne tullessa oli ajatuksena, että olen koko vuoden täysipäiväinen kotihiiri ja ylläpidän sosiaalista elämää Facebookin kautta. Okei, kyllä Facebook on ihan korvaamaton, mutta täältä on löytynyt myös ihan oikeita ystäviä. Sallan kanssa on hirmuisen hauskaa mennä jonnekin, ja käydä syömässä, milloin mitäkin ja tietysti kaikki alkuruuasta jälkiruokaan. Talvitakin etsintää unohtamatta! Kati on ihana, kun se asuu tuossa melkein naapurissa. Rankan ja uuvuttavan työpäivän jälkeen on tosi nastaa lähteä mammakaverin kanssa lenkille, ja keskustella siitä mitä tenavamme ovat kuluneen päivän aikana tehneet. Kati on myös opiskelun kannalta ihan ehdoton tyyppi, enhän mä nyt yksin viitsisi Olgaa ärsyttää suomea puhumalla tai bongailla Smartteja tunnin jälkeen. Ja Ninni, surkeiden aamujeni pelastus. Mikään ei ole kivempaa, kun saada aamulla aikaisin puhelu Ninniseltä, jonka kanssa puretaan sitten kiukkua, ärsytystä ja myös niitä hupsuja juttuja, joita ihanainen työmme meille aiheuttaa. KIITOS tyttelit :)

Ja sitten jatkuu päiväkirjailu tästä päivästä.

Aamulla kun heräsin, luulin kellon olevan 8, no eipäs se ollutkaan kun jo 10. Sen kummempaa laiskottelematta hyppäsin mun uusiin juoksuhousuihin (!!!) ja lähdin lenkille. Onhan ne jalassa nyt paljon kivempi kipitellä, kuin verkkareissa, ja kaiken lisäksi tunnen sulautuvani noiden satojen muiden välineurheilulenkkeilijöiden joukkoon jo hiukan paremmin. Tänään löysin kaiken lisäksi ihan uuden lenkkipolun, toivottavasti löydän sinne vielä toistekin.

Kun oltiin kaikki kolme puolilta päivin kotona, me Minnan kanssa syötiin hirmuisen terveellinen lounas samalla, kun Noora kiukuttelultaan sai alas vain banaanin.  Tunnin raivoamisen jälkeen päästiin sitten lähtemään omille teillemme. Mä suuntasin Katin luo piristämään sen ja Nannan päivää ja muut erään tuttavaperheen luo. Sannaa kuitenkin menotti kamalasti ajelemaan pikkudiudilla tuonne ihanaan auringonpaisteeseen, joten kyläily jäi vähän lyhyeksi.

Kotiin takaisin tulin kaupan kautta. Iski niiin kamala jäätelöhimo että oli ihan pakko ostaa jätski, mutta ylläripylläri, ei mennyt tää juttu ihan putkeen. Totta kai mä ostan jonkun mantelijäätelön, jota en voi syödä. Kyllä siinä meinasi itsellekin tulla pieni itkupotkuraivari! No, onneksi kotoa löytyi jätskikakkua, joka mansikkahillon kera maistui varmasti vähintään yhtä hyvältä kun se typerä purkki minkä ostin!

Nyt istun yksikseni kotona datailemassa, ja odottelen tänne ihmisiä. Minna ja Noora tulee pian ja sitten myös Salla. Tänään me vietetään kiltisti koti-iltaa salkkarimaratonin ja tuorepastan merkeissä :) Ihanaa, koti-ilta. Viime viikonlopun jälkeen tää tuntuu mielettömän hyvältä idealta.

Sellaista siis tänään, palaillaan taas! Ja hei, hyvää viikonloppua! Schönes Wochenende! Hähää kyllä osa Olgan opeista on sittenkin mennyt perille :D