Viisi päivää Ranskassa vilahti ohi ihan vimmattua vauhtia. Kokonaisuudessaan reissu oli aivan ihana, koska oli aivan mielettömän siistiä nähdä Essi, Jenna ja Katri pitkästä aikaa, käydä fiilistelemässä edellistä Pariisinmatkaa maailman parhaassa pizzeriassa, eksyä autolla (lue: aygolla) lähes Pariisin keskustaan, ja yksinkertaisesti vaan olla tekemättä mitään. Oli kivaa, kun näki sitä oikeaa Ranskaa ilman että piti juosta turistirysästä toiseen sekuntikelloa vilkuillen :)

Sunnuntaina, hevosmuseon ja Chantillyn linnan jälkeen koitti sitten se "ankea" todellisuus, että mun pitää jättää mun ystävät sinne. Kotiin oli kuitenkin kiva palata, eikä ikkunapaikka iltakoneessa ollut yhtään hullumpi tapa jättää hyvästejä Pariisille. Nyt en kyllä enää mene sinne! :D Minna nappasi mut sitten lentokentältä ja kiidätti kotiin nukkumaan.

Maanantaina herätyskello alkoi mölistä taaas liian aikaisin, mutta ei auta, Noora pitää saada kinskiin kahdeksan aikaan vaikka miten väsyttäisi. Onneksi tytöllä oli ollut mua omien sanojensa mukaan hirveenkauheenkova ikävä, ja niimpä Sanna sai haleja ja rutistuksia koko päivän. Iltapäivällä nähtiin taas Katia ja Nannaa ja illalla oltiin jäähallilla :) Tiistai kului melkolailla samalla kaavalla, kinskiä, ruokaa, ulkoilua, leikkiä jne. Mutta, mä puhuin tiistaina saksaa! Okei, luettelin sanoja väärin taivuleltuina ja väärässä järjestyksessä, mutta onneksi tämä turkkilainen äiti oli yhtä epäsaksantaitoinen, ja ymmärrettiin toisiamme yllättävän hyvin! Tai niin mä ainakin luulin..

Keskiviikkoaamu koitti yhtä ihanana kuin joka viikko, mä sain nukkua niin myöhään kuin vaan huvittaa, ja tehdä sen jälkeen mitä huvittaa. Tällä kertaa lähdin shoppailemaan Fällandenin lähi-Migroon. Ostin hammastahnaa ja kynttilöitä. Ihania vaniljan tuoksuisia kynttilöitä, joilla illalla yritin epätoivoisesti tuoksuttaa koko taloyhtiön! Niin hassulta kun tää kuulostaakin, mulle iski pienoinen jouluinnostus, eli siis ahkera päivien laskeminen jatkukoon! Eilen oli myös Suomikoulu, hengailtiin terassilla Ninnin kanssa ja käytiin kävelemässä koirujen kanssa. Koska oli ihan mielettömän siisti ilma ja Alpit näkyivät hurjan hyvin, kävin iltapäivällä vielä lenkkeilemässä muutaman kilometrin päässä olevalle näköalapaikalle. Typerää kun tää kone ei anna mun laittaa tänne kuvia. Ne eiliset Alpit kera paksun lumikerroksen ja auringossa kimaltelevan järven olisivat olleet kiva tähän loppuun. No, aina ei voi voittaa :)